Tervetuloa Bellapierre Cosmetics -mineraalimeikkien Uuteen Sukupolveen!

 
 

Meistä

The Next Generation of Make-up!


BellaPierre on yksi maailman nopeimmin kasvavista meikkiyrityksistä.


Yrityksen perustaja, David Oren, on avainasemassa meikkien tuotannossa. Hän on toiminut alalla 13 vuotta, jonka aikana hänelle on kehittynyt intohimo tuottaa laadukkaita ja puhtaita tuotteita.

Vuonna 2005, jolloin David oli jo saavuttanut menestystä ihonhoitotuotteiden osalta, hän päätti, että on aika siirtyä eteenpäin ja kokeilla jotain uutta. Huomattuaan meikkitrendien johtavan kohti luonnonmukaisia tuotteita, David alkoi tutkia ideaa, josta erityisesti näytti muodostuvan yksi kosmetiikkateollisuuden markkinaraoista; mineraalimeikki. Vähän ajan päästä syntyi BellaPierre.

Bellapierre Cosmetics –tuotteemme ovat yksilöllisiä perustuen siihen, että tuottaessamme itse omat tuotteemme, meillä on mahdollisuus reagoida nopeasti muuttuviin kosmetiikkatrendeihin, meillä on laaja värisävyvalikoima ja kaikki tuotteemme perustuvat luonnonmukaisiin raaka-aineisiin, jotka sopivat kaikille ihotyypeille ja –sävyille.


Luonnollisesti…


Oletko koskaan miettinyt miksi Hollywood-tähtien ihot ovat aina niin virheettömät?
Meikkitaiteilijat Hollywoodissa kilpailevat uskomattomilla mineraalipuuteri valikoimillaan. Ihonhoidon ammattilaisilla oli tapana käyttää mineraalimeikkivoiteita vain erityistapauksissa, mutta koska tulokset ovat olleet yksinkertaisesti ällistyttäviä, on mineraalimeikeistä tulossa pian kaikkien ammattilaismeikkaajien valinta.


Luonnollista ja puhdasta


Naiset rakastavat värejä, mutta haluavat meikkinsä näyttävän luonnolliselta. Tämä on juuri sitä, mitä BellaPierrillä on antaa – meikki, joka on itsessään huomaamaton, mutta antaa ihollesi luonnollista hehkua saaden sen näyttämään terveeltä ja nuorekkaalta.

Puhtaus raaka-aineissamme selittää mm. BellaPierre Shimmer Powder –hohtopuutereidemme erittäin tasaisen rakenteen sekä monipuolisuuden. Jopa kuultavimmatkin voiteet levittyvät tasaisesti eivätkä paakkuunnu tai haalistu.

Muita kuin mineraalimeikkejä on usein jatkettu lukuisin eri täyteainein, jotta tuotteeseen saataisiin lisää massaa voittomarginaalin kasvattamiseksi. Sen lisäksi, että tämänlaiset tuotteen saattavat aiheuttaa ryppyjä, ne saattavat myös ihon ärsyyntymistä, ihottumaa tai muun allergisen reaction.

Me uskomme, että meidän asiakkaamme haluavat ja ansaitsevat puhtautta, laatua sekä hyvän vastineen rahoillensa.